keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Pienillä vinkeillä parempaan jaksamiseen (sisältää arvonnan)

Itselle puhdas ja terveellinen ruoka ovat olleet korkealla arvoasteikolla jo pidemmän aikaa. Raskausaikana ja lasten synnyttyä se asia on vain korostunut ja olen pyrkinyt vähentämään kaikesta mahdollisesta kemikaaleja, lisäaineita ja kaikkia ylimääräisiä aineita. Olen viimeiset 2,5 vuotta ollut raskaana, imettänyt (tai molempia), ollut nukkumatta aikalailla yhtään kokonaista yötä sinä aikana ja jaksanut ilman ylitsepääsemätöntä väsymystä.

Tällä hetkellä Leon herää 8-15 kertaa yössä ja Lucy 0-2 kertaa, silti aamulla pitää jaksaa herätä ja jaksaa päivä läpi tietäen että tuskin saat pienenpientä hetkeäkään olla rauhassa ennen kun saat molemmat lapset taas yöunille. Tähän lisäksi kun yrittää vielä pikkuhiljaa päästä treenaamaan tosissaan niin pitää oikeasti vähän miettiä mistä sitä jaksamista löytää. Ja ravinto on yksi ihan ehdottomasti suurimmista voimavaroista siihen. Tässä on esiteltynä muutama tuote, jotka ovat olleet jo jonkun aikaa käytössäni ja en enää ilman niitä halua päiviäni viettää :D

Kasviperäinen D3-vitamiinisuihke
Tämä on ihan loistava tuote lapsille, helppo antaa ja hyvin imeytyvää. Puhdas+ D-vitamiinit ovat myös ainoat Suomesta saatavat kasvipohjaiset D-vitamiini valmisteet, joten nämä sopivat myös vegaaneille.
D-vitamiini valmisteissa on järkyttävän suuria eroja imeytymis prosenteissa. Alimmillaan niistä imeytyy vaan muutamaa prosenttia, jolloin saantisuositus ei täyty millään. Suomen saantisuositukset ovat myös todella alhaiset, joten varsinkin talviaikaan annos kannattaa olla hieman suurempi. Jos käytössäsi on jo joku D-vitamiini valmiste on hyvä katsoa millainen pilleri on kyseessä, jos se ei ole öljyinen kapseli, kannattaa se nauttia jonkun rasvan kanssa, jolloin sen imeytyminen huomattavasti paranee.
D-vitamiinista löytyisi asiaa ja tarinaa vaikka kuinka, mutta siitä voin myöhemmin kirjoittaa vaikka erikseen kokonaisen postauksen

Jos on ongelmia saada lapsi syömään vitamiinia niin tälle meidän tytön suu ainakin aukeaa heti :D ja huomattavasti laadukkaampaa kun apteekin hyvänmakuiset pureskeltavat tabletit.

Mineral stone deodorant

Tämä! En olisi ikinä uskonut että tämä voi toimia. Muistan joskus lapsena kun mummini käytti tämäntyyppistä deodoranttia ja pidin häntä ihan hihhulina :D Mutta jo Lucyn imetysaikana tuntui pahalta ottaa vauva kainaloon syömään, kun tuntui että mikä tahansa kaupan deodorantti oli niin ne tuoksut olivat kamalan voimakkaat ja inhotti pitää pientä vauvaa niin vahvojen kemikaalien lähellä. Silloin mietin jo useita vaihtoehtoja, mutta vasta nyt tämä tuote osui silmiini ja pääsin ihan kokeilemaan asti. Ja ihan uskomatonta, se oikeasti toimii! Laitan aamuin illoin sitä ja selviän helposti treeneistäkin ilman että hien haju on tullut läpi.
Tämä on hajusteeton, alkoholiton, väriaineeton ja säilöntäaineeton. "Tavalliset deodorantit ja antiperspirantit sisältävät paljon erilaisia kemikaaleja ja alumiiniyhdisteitä, jotka tukkivat hikitiehyitä ja estävät kehon normaalia aineenvaihdutaa" (puhdas+mineralstonedeodorant)

Matcha tee


Tämä tuote on myös aika tuore tuote päivittäisessä käytössäni, mutta siitäkään en missään nimessä enään luovu. Yksi kupillinen matchaa vastaa positiivisilta vaikutuksiltaan 7-10 kupillista tavallista vihreää teetä. Se sisältää paljon hyviä antioksidantteja, klorofylliä, EGCG flavonoideja. Monet käyttävät tätä myös tukemaan painonpudotusta. Imetysaikana ei suositella minkäänlaisia treeni buustereita, niin usein juon kupin matchaa ennen treenejä ja toimii hyvin. Jos vihreänteen juonti ei tunnu omalta jutulta, voi jauhetta laittaa smoothien sekaan tai vaikka käyttää ruuanlaitossa

Biotiini kollageeni hoitoaine


En varmasti ole ainoa, jolla synnytys ja imetys on aiheuttanut järkyttävän hiustenlähdön. Itselläni tätä asiaa pahentaa painiminen, jossa hiukset ovat muutenkin todella kovilla. Minulla on myös herkkä päänahka, joka ei läheskään kaikkia tuotteita kestä. Myös vaatimukset 'kotiäitinä' hoitoaineelle ovat hyvin vaativat, sillä hiukset ovat koko ajan nutturalla päänpäällä ja saatan yrittää harjata niitä kerran viikossa hyvinkin huonolla menestyksellä. Ei, tämä ei ole ihmeaine ja ratkaisu ja helpotus tähän kaikkeen, mutta ainakin hiusten lähtö on vähän tasaantunut ja hiuksetkin olen saanut selvitettyä :D jos tämä onnistuu tuotteella joka on suomalainen ja sisältää mahdollisimman vähän ylimääräisiä aineita niin se on minulle huippulöytö.

Beauty Oil Deep Moisturising Body Oil

Tämä on ihana tuote. Perheessämme kaikilla iho kuivuu pakkasilla todella kuivaksi. Lucyn jalat ja kädet tuntuvat aivan hiekkapaperilta heti kun mittari näyttää miinuslukemia. Tämä superkosteuttava öljy on ollut tosi hyvä tuote tähän meille kaikille! Puhdas+ valikoimista löytyy 7 erilaista öljyä eri ihotyypeille ja eri tarkotuksiin.

Akaasia kuitu


Lähes jokainen suomalainen tarvitsisi lisäkuitua ruokavalioonsa. Runsas kuitujen saanti vähentää LDL-kolesterolia, verensokerin kohoamista, lihavuuden, suolisto-ja rintasyövän sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Kuituja saa hyvin mm. kasvikunnan tuotteista, täysjyväviljasta, palkokasveista, pellavansiemenistä, maa- ja hasselpähkinöistä. Vaikka näiden käyttö on runsasta, on hyvä silti harkita kuitulisän käyttöä ruokavaliossa. Varsinkin jos on yhtään minkäänlaisia ongelmia suoliston kanssa, voi kuitulisä helpottaa ongelmia nopeastikkin. Itse käytän akaasia kuitua ja psylliumia vaihdellen. Ne menevät hyvin puuron, smoothien tai veden sekaan :)



Nutriworks heraproteiini isolaatti

Tämä on oikeastaan ainoa lisäravinne mitä suositellaan imetysaikana käytettäväksi. Tämä on myös suomessa kehitetty tuote ja korkealaatuinen, ilman ylimääräisiä aineita. Tämä on mielestäni jokaiselle ihmiselle helppo proteiini lisä. Kilpaurheilit, kuntoilit tai vietit päivät lasten kanssa piirrellen. Jokainen ihminen tarvitsee proteiinia (ei missäännimessä liikaa, enkä suosi vhh ruokavalioita) ja monella ruokavalio koostuu pääsääntöisesti hiilihydraateista. Leipää, pastaa, riisiä, puuroa, jugurttia, hedelmiä. Proteiini jää helposti vähälle, itse koen vaikeaksi lisätä joka aterialle jotain proteiinia, mutta tämä helpottaa asiaa kovasti. Aamulla laitan puuron sekaan vaniljan makuista(ihan parasta!herkku aamuina lisään vielä alprosoijan suklaamantelijuomaa) ja reenien jälkeen juon yleensä suklaanmaikuista. Saatan lisätä myös smoothieen, tai tehdä proteiini pannareita välillä :)


Nutriworks strong omega-3


Ihminen tarvitsee sekä omega3-, että omega6-rasvoja. Nykyruokavaliosta tulee vaan huomattavasti enemmän omega6, jolloin rasvahapot eivät ole tasapainossa keskenään. Omega6 rasvahappoja tulee mm. Lihasta, maitotuotteista ja monista leivonnaisista. Jos näitä tuotteita rajoittaa ja syö 2-3 kertaa viikossa rasvaistakalaa on suhde todennäköisesti hyvä ihan pelkällä ruokavaliolla. Itse koen tämän lisän helpottavan kuitenkin huomattavasti.

Erityisesti raskaana olevien ja imettävien kannattaa kiinnittäö huomiota rasvahappojen saantiin, sillä monien tutkimuksien mukaan omega-3 rasvahapoilla on vaikutusta sikiön ja imetetyn lapsen aivojen ja näön kehitykseen.

Näiden tuotteiden lisäksi pyrin syömään säännöllisesti ja noudattamaan helppoa ruokavaliota joka on fitverstaan after pregnancy ohjelmapaketista. Jossain vaiheessa kun alkaa kisapainoja miettiä niin täytyy tarkentaa ruokailuja ja määriä ym, mutta tämä ohjelma on nyt todella helppo noudattaa, kun painosta ei ole sen suurempaa stressiä. Maitoa tulee hyvinkin reilusti ja paino tippuu pikkuhiljaa tasaisesti. Kannattaa käydä katsomassa fitverstaan ohjelma paketti valikoimaa jos haluaa ruokailuun tai liikuntaan ideoita tai apua. Mm. Ohjelmat raskauden aikana ja jälkeen kiinnostavat itseäni tällä hetkellä eniten ja nämä ovat todella edullisia!

Loppuun laitan vielä puhdas+ tuote arvonnan pystyyn!

Kaikkien tähän blogiin tai instagramtiliini @iidaisabella kommentoineiden kesken arvotaan puhdas+ tuotepaketti joka sisältää 

Kirjoita joko tähän, tai instagramiin kolmas tuote jonka haluaisit itsellesi. Ja tägää instagramiin joku ystäväsi, jota paketti voisi myös kiinnostaa. Instagramissa voit osallistua niin monta kertaa kun haluat, aina uuden kaverin tägäyksellä. Voit käydä puhdas+ sivuilta katsomassa minkä tuotteen haluaisit itsellesi.
Puhdas+ tuotteet ovat korkealaatuisia ja kotimaisia ravintolisiä. Valmistuksessa ei käytetä ylimääräisiä ainesosia, kuten säilöntäaineita, väriaineita ja pintakäsittelyaineita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti