perjantai 13. tammikuuta 2017

DIY ikean keittiö muokkaus


Lucy sai joululahjaksi ikean leikkikeittiön, kokkailu puuhat ovat olleet jo pitkään lemppareita. Keittiö on ihan mahtava. Induktio lieden saa hohtamaan punaisena napista, kauhat ja vispilät saa roikkumaan niille tehtyihin koukkuihin, pesualtaaseen mahtuu isoksikin kertyneet tiskit ja kaapeissa on hyvin tilaa säilytellä ruokia ja kattiloita.

En erityisesti pidä puun väristä sisustuksessa, joten halusin muokata vähän keittiötä uniikimmaksi. Tämä olisi ehkä kannattanut tehdä ennen keittiön kasaamista, mutta onnistui se näin jälkikäteenkin ilman purkamista.
Kuva www.ikea.fi

Puunväriset osat maalasin valkoisella maalilla, yhteenkertaan maalaus riitti mielestäni ihan hyvin. En hionut pintaa, väri tarttui ihan hyvin ilman hiontaakin.

Keittiötasoon laitoin kontaktimuovin. Tämä olisi onnistunut tosi paljon paremmin, jos taso olisi ollut vielä irti, tai olisin malttanut etsiä jostain sopivan työkalun ja purkaa keittiön siihen pisteeseen, että taso ei ole vielä kiinni. Mutta kun en heti löytänyt työkalua ja halusin heti saada sen tehtyä, niin se mentiin sitten niillä keinoilla mitä oli.

Kontaktimuovi oli dc fixiä ja ostin sen K-raudasta, jossa oli vaikka kuinka paljon erilaisia vaihtoehtoja. Rulla maksoi kymmenisen euroa, mutta siitä jäi vaikka kuinka paljon vielä muihin askarteluihin. Citymarketista löytyi askartelu osastolta myös kontaktimuovi rullia, mutta siinä ei ollut juuri sellaista kun halusin. Mutta nämä sittarin versiot maksoivat vain noin 5euroa rulla.

Lopuksi maalasin alakaappi osaan vielä alueen liitutaulu maalilla, jota meiltä löytyi kaapista. Siihen voi kirjoittaa vaikka päivän menuun tai tehdä ostoslistaa.

Entisöijäksi ei minusta olisi, mutta keittiö sai uuden ilmeen ja se on itse muokattu :)

Tähänhän on mielikuvitus vaan rajana miten tätä voi muokata oman mielen mukaan, kaikki materiaalit tässä ovat helposti maalattavissa ja puuhun on helppo lisäillä hyllyjä tai koukkuja tai mitä ikinä haluaakaan. :)

1 kommentti:

  1. Tosi kaunis! Upean toimelias olet, ihan kadehdin kun lueskelen tätä blogiasi :) terkuin 1v3kk tytön äiti

    VastaaPoista