tiistai 10. joulukuuta 2013

yksiä painikisoja kokeneempana

noniin, nyt on toiset kisat takanapäin ja meni vähän hyvemmin ku viime kevään fight for glory ;)

Torstai aamuna vedettii Jeren kanssa viimeistely paini reenit ja niistä jäi hyvä fiilis. Huomaan itekkin sen että mun paini on tässä parissa kuukaudessa kehittyny ihan älyttömästi. Yön olin sitten töissä ja aloin jo panikoimaan kesken töitten et en taho painia ollenkaan, ei oo mitään järkeä kun mä oon niin paljon huonompi. Mut enhän mä nyt oikeesti ala perumaan tollasen syyn takia, sinne on ilmottauduttu, niin sinne mennään.

Lauantai aamuna lähettiin Patrikin, Mikon ja Jarin kanssa ajamaan Vantaalle. Perillä alkoi jo vähän jännittää.. Itsehän kilpailin tyttöjen pullukkasarjassa, eli +61 kilosissa, ei siis tarvinnut edes astua vaa´alle. Painoa olisi ehkä siinä aamupalan jälkeen ollut n. 64 kiloa. Leiriydyttiin Alikin ja Deniksen kanssa ja Kuopiosta tuli Vuokko meidän seuraksi kanssa. Mua alkoi jo jännittää vähän enemmän ja stressasin että pitäskö meijän jo mennä sinne sääntöpalaveri paikalle että ei myöhästytä. Noh, onneksi siihen palaveripaikalle oli matkaa noin 10 metriä, joten kerettiin oikein hyvin :D Säännöissä kerrottiin miten pisteitä saadaan ja että kiellettyjä asioita oli niskalukot, slämmääminen ja sitten jotain muita asioita ja katoin Patrikkia, että nyt en ymmärtäny mitä en saa tehä. Se vastas et ei hätää, ne oli jalkalukkoja, et sä niitä kuitenkaan tee.



Aloin vähän lämmitellä odotellessa ottelulistaa. Sitten mulle ilmotetaan et mulla on kolmas ottelu ja sitten iskee paniikki. Eka ottelu alkaa ja mulla alkaa tulla tosi huono olo. Se päättyy ja seuraava alkaa.. Yritän nousta ylös ja silmissä sumenee samantien. Sanon että tarvin roskista että mä oksennan ihan kohta ja että mä en voi nousta ylös kun mua pyörryttää niin paljon. Yritin laittaajalkoja ylös et saisin päähän vähän verta mut sit piti mennä jo tatamille. Laitoin kädet Patrikin olkapäille ja ne täris ihan hulluna. Noh en itse muista matsista oikeen mitään muuta kun että en saanu henkeä koko aikana ja lopulta luovutin takakuristukseen. Sitten itketti ja olin menossa suihkuun. Vuokko juos kuitenkin mun perään että hei ethän sä suihkuun voi mennä, sulla on kohta toinen matsi. Ihmettelin että sain jatkaa vaikka hävisin, mut sit musat korville ja yritin vähän saada jännitystä pois.

Toka matsi oli Barreton Ida Luostarista vastaan  http://www.youtube.com/watch?v=xOLkxLhiJrM 
Jotenkin ihmeen kaupalla mä onnistuin voittamaan sen, taidot ei varmasti ollut paremmat, mutta voimaa oli mulla selvästi enemmän. Tunsin sen siinä vaiheessa kun Ida sai kimuran kiinni ja mietin siinä että ei mulla oo oikeestaan mitään hätää. Kumminkaan en missään vaiheessa tehny asioita täysillä ja kunnolla. Johtuko se sit siitä et jännitti viel niin paljon vai siitä että en uskonu pätkääkään että voin voittaa.

@häkkiradio
@häkkiradio

Voitto merkitsi siis finaalipaikkaa ja uusinta ottelua ensimmäistä vastustajaa vastaan. Se meni huomattavasti paremmin kun eka matsi, sain kerran melkein käsilukon guardista alta ja lopussa mulla oli jalka kiinni, mut en oikein tienny mitä sille vois tehdä. Mutta Sini sai kaivettua mun käden jujiin ja kun tajusin että en saa sitä pois sieltä niin pakko oli taputtaa. häviö, mutta tuli hymy kuitenkin huulille ja halattiin heti vastustajan kanssa. Oli hyvä matsi, molemmat oli sitä mieltä ja yleisöstä lähti enemmän meteliä kun minkään muun ottelun aikana :D 
Hopea tuntui ihan voitolta, ja oli tosi iso juttu mulle. Nyt pari päivää matsien jälkeen on alkanut harmittamaan häviöt ja videoita katsellessa miettii miksi ei viitsi yrittää kunnolla. Miks en vois aatella että oisin yhtä hyvä kun vastustaja ja saisin tehtyä asioita kunnolla. 

Isoin kiitos kaikesta kuuluu Jerelle joka on jaksanu mua opettaa painimaan tässä syksyn aikana. Ennen sitä mulla ei ollut painista oikein mitään käsitystä. Ja Patrikille kanssa tosi iso kiitos kulmamiehenä olemisesta, oisin mä aika pihalla siellä ollu jos mulle ei ois neuvoja heitelty. Jarille ja Mikolle kans kiitokset ja onnittelut tietty hienoista suorituksistakin! Shooto Lahti edusti viikonloppuna hienosti kun katakombeista tuotiin 2 hopeaa, 1 pronssi, 1 nelos sija ja jyväskylässä tuli molemmille meijän seuran pojille voitot vaparista! :)

Tammikuun 8. päivä alkaa muuten vaparin peruskurssi meillä, ei muuta kun sinne!

 http://www.youtube.com/watch?v=f9wSH1hXA2g 
siinä vielä finaali matsi, ja taitaahan se ekakin löytyä youtuben maailmasta.

Kiitos vielä kaikille onnittelijoille, ihan älyttömän siisti fiilis on ollut! Kiitos :)






maanantai 2. joulukuuta 2013

alle viikko katakombbeihin! :o

heippa!
Se ois kuulkaas alle viikko mun ensimmäisiin lukkopaini kisoihin! Viime viikko meni sillätavalla että en kerinny omiin reeneihin koko viikkona kertaakaan, iltaisin olin töissä tai koulua oli tosi myöhään. Ja yhtenä iltana nukahin vahingossa enkä heränny reeneihin. että harmitti :/ Koulutehtäviä ois tosi paljon ja tuntuu et mistään välistä ei niihin löydy aikaa tai sit oon niin väsyny et ei yksinkertasesti jaksa tehdä niitä. et ehkä se ei loppupelissä haittaa että nukuin yhtenä iltana päiväunet. 

Kyl mä vähän silti sain reenattua, torstaina näin ihanaa ystävääni Jaana Kolua, joka toimii personal trainerinä, ja olimme menossa kahville päivittämään kuulumisia, mutta muutimme suunnan makenfitness centeriin ja mentiin rääkkäämään jalkoja. Jaana kohteliaasti kysyi etukäteen kyllä että tarviiko mun kävellä muutamaan päivään ;) Oli kyllä kivaa, pitkästä aikaa salitreeniä, huomas että vähän noi voimavarat hävinny tollasissa liikkeissä siitä kun kävi joskus enemmän.

Perjantain käytii iskän ja pikkuveljen kans salilla kans ja kokeilin taas lisä paino leukoja, eka tavallisia sit 5kg, 10kg, 15kg ja ku se tuntu vielä aika kevyeltä ni yritin 20kg kiekon kanssa. mutta se ei noussu enääN!! vähän harmitti. 

Keskiviikkona kävin Kouvolassa painimassa Suvin ja muutaman muun kanssa strongholdgymillä. Paljon sparrieriä, ihan huippua!

Lauantaina oltiin Jeren kans sovittu treenit, ja käytiin pystypainijuttuja läpi. Paljon toistoja, tekniikkaa. Sitten ilmestyi myös maku ja mice salille, aika huippua päästä reenaamaan noin hyvien äijien kanssa :)
Mua alkaa vähän jännittää ne painikisat. Vaikka siis aattelin että en stressaa koko asiasta yhtään. mutta mutta.. Kylhän se vähän jännittääkin.. Sitten mietin kauheesti mitä kuuluu sinne laittaa päälle ja muistakaahan kaikki tytöt jotka ootte menossa lukkopaini kilpailuihin, ei saa laittaa stringejä, pitää olla tavalliset pikkuhousut. Kaikenlaisia sääntöjä, hammassuojat on kuitenkin vapaaehtoiset. 

Heh ja vaatetus ongelma katosi myös kun sain SUPERHIENOT Pitbullin kilpailushortsit Miceltä! Saman tyyppisiä reenishortseja saa ostettua osotteesta www.rostok.fi tosi kivaa materiaalia! :)



Nyt iltalenkille Pinjan kanssa, heippa!

maanantai 18. marraskuuta 2013

itetehtyä mantelimaitoa ja raakapuuroa! uusia juttuja!

oon nyt ihan täysin innostunu superfoodeista, raakaravinnosta ja kaikenlaisista erilaisista terveellisistä ruokavaihtoehdoista. Reilu vuosi sitten jätin aikalailla kaikki viljatuotteet pois (paitsi aitokaurahiutaleet) ja nyt oon vähän yrittäny karsia myös maitotuotteitakin. EN pyri noudattamaan mitään kivikausi diettiä, vaan lähinnä välttämään lisäaineita ja suosimaan ravintorikkaita ravintoaineita. :)

Viime viikolla tuli cocovilta paketti kaikkea kivaa uutta ja päätin kokeilla miltä maistuu itse tehty mantelimaito. Löysin erilaisia ohjeita netistä ja sen tekeminen on tosi helppoa!

Mantelimaidon ohje:

1dl manteleita
4dl vettä
 (makeutukseksi kuivattuja taateleita, hunajaa tai jotain mausteita esim. kanelia tms.)
Itse aloitin ihan perus mantelimaidosta ilman makeutuksia :)
  • ensin liotetaan mantelit vedessä yön yli
  • kaadetaan vesi pois ja mantelit ja 4dl uutta vettä blenderiin ja sekoitetaan seos hienoksi
  • Sitten siivilöidään maito astiaan, jotta mantelin "purut" erottuvat sieltä pois.Itse käytin tässä kahvinsuodatin pussia
ja tittidii, siinä on mantelimaito!


Yli siitä jää mantelipuruja, oiskohan oikea sana rouhe? no mutta sitä voi käyttää vaikka leivontaan tai johonkin, mulla meni tälläkerralla se nyt hukkaan :/


Mantelimaito säilyy jääkaapissa n. 1 vuorokauden. Jos manteleita ei aluksi liota niin säilyvyys on pari päivää enemmän, mutta liotus on suositeltavaa. :)

Mun siskoa vähän jännittää nää mun kokeilut ja kerroin että se saa valita kahdesta vaihtoehdosta, joko teen aamupuuron tavallisesti keittämällä tähän manteli maitoon tai sitten teen aamuksi raakapuuroa siitä mantelimaidosta. Raakapuuro kuulosti ilmeisesti vähän pelottavalta (älä Ilona huoli sä pääset sitäkin vielä syömään :)) ni keitin siitä ihan tavallista puuroa, ja tuli tosi hyvää! Sitten tein itelleni välipalaks lopusta mantelimaidosta vielä sitten raakapuuroa. SItäkään en ikinä ennen ollu tehny.

Raakapuuro aitokaura hiutaleista:

2dl mantelimaitoa
1dl kaurahiutaleita
1/4 dl chia siemeniä

Ja siis sekaanhan voi laittaa ihan mitä tahansa oikeastaan, nämä aineet sekasin ja annoin olla jääkapissa reilu pari tuntia.

päälle vähän mulperi-,inka- ja gojimarjoja, tuli tosi hyvää!
ehkä kyllä ripauksen suolaa saatan lisätä seuraavalla kerralla ainakin ;)
Ja ihan älyttömän kätevä jos aamulla ei oo aikaa keittää puuroa, niin se on heti valmis kun illalla on laittanut tekeytymään jääkaappiin :)

Chia siemeniä käytin lisänä puurossa, koska niistä tulee hyvälaatuista proteiiniä, arvokkaita kasviöljyjä, paljon kuitua, antioksidantteja, vitamiinejä (A, B1,B2,B3) ja mineraaleja, eritysesti kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä. Eli aika superfoodia :)


Mut nyt kuulkaas oiskohan mun aika lähteä pienelle ilta lenkille, ellen sitten menekkin nyrkkeily reeneihin, sen näkee kohta :) Mutta heippa!


@PinjaPöyhö

maanantai 11. marraskuuta 2013

kamppailija ei kiusaa

Nää on taas näitä koulupäiviä kun ärsyttää ajaa vierumäelle ja takasin parin tunnin takia. Harjoteltiin mavea, rivea, tempausta ja kyykkyjä ja opetettiin niitä muille, ihan kivaa mut vähän turhalta tuntuu toi reissaaminen. Siihen menee turhaa aikaa. Tosin nytkin voisin tehdä enkun tehtävää tai raporttia koordinaatioharjotteiden fysiologisista vaikutuksista, et toi taitolajien tehtäväkin lähtis liikkeelle. Tai ihan muutama muukin koulu homma ois. Ja pitäis siivota jne.. Mutta päädyin kuitenkin kirjottaa tätä blogia ;) 

Lokakuussa alkoi kamppanja "kamppailija ei kiusaa",käykäähän kaikki tykkäämässä sen facebook sivuista https://www.facebook.com/kamppailijaeikiusaa . Meidän seura osoitti tukensa kamppanjalle myös. Tosi tärkeitä juttuja, aina vois jokainen hetken miettii tollasiakin asioita.




Viimeviikolla tuntu et ehkä vähän on menny painireeneistä jotain päähänkin ja sain jotain juttuja onnistumaa, se on kyl kiva fiilis kun siltä tuntuu :D Tosiaa niihin lukkopaini kisoihin on alle kuukaus enään, ni hyvä ois pari lukkoakin osata tehä ennen sitä :) toivottavasti sinne vaan tulisi tyttövastustajia.
Tänää aamulla reenatessa tuntu sit taas siltä että sparratessa ei tullu kyllä yhtään niitä onnistumisia :D nyt on vaan nenä ja leuka kipeä :D hmph vähän kyllä ärsyttää että ei onnistu. tai vähän enemmänkin oikeestaan. Mutta siltikin taidan nyt jättää nyrkkeily reenit tältä illalta väliin, tuntu aamullaki vähän et mun käsistä ihan loppu energia. Huomenna sit taas uusiks.

 eilen muistin viettää kokonaisen lepopäivän, ja olin iskällä koko päivän <3

Tänää aamu alko ihan tosi kivasti kun postimies toi paketin ihania cocovin tuotteita! Oon jo jonkun aikaa käyttänyt cocovin tuotteita päivittäin ja aloitettiin tosiaan nyt yhteistyö cocovin kanssa. Ihan huippua, koska ne tuotteet on vaan niin mahtavia! Muutamalla tuotteella oon huomannu tosi selkeitä positiivisia muutoksia kehontoiminnassa, ja nyt pääsee laajentamaan sitten käytettäviä tuotteita :) Mutta näistä enemmän sitten seuraavissa kirjotuksissa 
Jep, jos mä nyt alkaisin tekemään jotain fiksua :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

i fight back

HEIPPA!

Kaikenlaista menoa tässä vähän ollu, koulussakin alko uus jakso ja tosi mielenkiintosia aineita on nyt. Otin valinnaiseks taitolajit, jossa mm. tehdään päiväkotilapsille motoriikkatestejä, huippuurheilijoille dartfish tekniikalla analyysit suorituksesta ja yhtenä proektina tehdään videomateriaali koordinatiivisista harjotteista kamppailu-urheilussa. Sitten on yrittäjyyttä, englantia (jeejee...), kuntojaterveysliikuntaa ja opparin tekemiseen tutustumista ja sitten me järjestetään vielä tanssiaiset. 

Toivon ihan älyttömästi et jaksan käydä tuol koulus nyt, koska siel on oikeesi tosi mielenkiintosta ja kivaa. 

Oon reenannukki, tosi paljonkin ja tosi hyvissä opeissa. :) Kävin Lappeenrannassa venäläsiten naisvapaaottelijoitten kanssa reenailemassa, venäläinen Sergei Bal veti reenit. 2,5 tuntia pystyä ja sit tauon jälkeen samanlainen setti mattoa vielä. Viime viikolla kävin Kouvolassa taas Suvin kanssa sparraamassa. Siel on aina tosi kivaa, vaikka turpaan saankin :) Ja sit omis iltareeneissä oon käyny ja Jere on jaksanu käydä mun kanssa nyt aamusin painimassa. 

Itsestä tuntuu et ei mikään mee eteenpäin ja välillä ahistaa se ihan älyttömästi. Kiva kuitenki oli kuulla sellasilta joitten kanssa en vähään aikaa oo reenannu ni että kyl kehitystä on tullu. 

Torstaina käytiin Pinjan kanssa Lorna Janen Lavli illassa. Olipa kiva! Eve piti siellä tanssia ja uni luennon ja sitten sai ostaa treeni vaatteita.



Lauantaina menin heti aamusta iskälle ja käytiin aamusalilla. Sit käytii pyhäinpäivän kynttilähartaudessa ja hautausmaalla. Oli ihan älyttömän hienon näköstä. 
Oli ihan älyttömän kiva olla nyt pitkästä aikaa koko porukalla yhessä.  ja sit löysin viel ihanan kuvan iskästä, musta, Santerista ja Ilonasta. :)


on noi vaan parhaita tyyppejä <3

lauantai 19. lokakuuta 2013

its have to start focus now

Torstaina ennen reenejä juteltiin Teron kanssa ja päätettiin että ottelen Chicago Collisionissa 29.3 amatööriottelun. Iiik! Pääsen siis ottelemaa kotiyleisön etee, sibbetalolle HÄKKIIN! Tuli tosi hyvä fiilis siitä, et nyt on joku tavote mitä kohti mennää. Ehkä tarvin sen muutenki tähän mun elämään, tuntuu et tää on vaa tälläst ajelehtelua ja oikee missää ei oo mitään sen ihmeellisempää tavotetta. Nyt ON! Ajatukset hyppii aika paljon täl hetkel, ja väkisin aloin kelailee miten se viime matsi meni, mut tää varmasti täst tasottuu. Motivaatioo löytyy reenata ja se on pirun hyvä, koska helvetisti on mentävä etee päin vielä et keväällä se olen minä siellä konserttitalolla, joka voi tuulettaa.

No mut tosiaa, noist fiiliksist on turha ees sen enempää selittää ku ne on niin sekavat, kuten mul aina muutenki :D No tän juttelun jälkee alko reenit ja otettii alkuu vä'hän alkulämmittelyä, sitten "kevyitä" 6-8minuutin eriä painia vissiin 5 erää. Ja sit vaparisparria, tosi kevyttä. Omien reenien jälkee päätin jäädä viel meijän salin MMA Circuittiin. Mikä kesti tunnin. Vitsi olin ekan 15 min jälkee ihan hiestä märkä. Oli kyl huippu hyvä jumppa! Pitää alkaa useemminki käymää siellä. Kuminauhoilla ja omalla painolla tehtäviä kaikkia lihaskunto-jumppa juttuja vaparista sovelletuilla liikkeillä. Suosittelen! TI ja TO klo 19.30

To-Pe yönä en saanu yhtää nukuttua ku jotain inhottavia painajaisia tuli mun uniin. Sudet yritti syödä mua ja kaikkea inhottavaa. Heräsin tosi väsyneenä tekemää outdoorin koetta ja sit lähin painimaan Jeren kanssa. Mä yllätyin ite ihan et ekaa kertaa jotenki näin siin painissa vähä niitä paikkoja ja välillä tein jotain juttuja ihan miettimättä ees sen enempää. Mikä varmaa ois ihan tavotteen mukasta :D Mut joo, toivottavasti se alkais pikkuhiljaa kulkea kans vähä paremmin. Jere on kyl ihan paras opettaa tota painia. Tosin se kyl sano et kohta loppuu hauskuus reeneistä ku aletaa reenata sitä matsia varten kunnolla.. Vähän jännittää koska kyllä se nyt saa mut jo ärsyyntymään aika pahasti ku se mun kylkiluita ja päätä yrittää saada mahtumaa pienempää tilaan.. :)

Sit lepäilin siinä loppupäivän ennen töitä ku tuntu et ois vähä kipeeks tulossa, mut onneks ei nyt ainakaa enää tunnu siltä :) Vähä ois väsyttäny aamul ku heräsin mut aattelin et pakko mennä salille, ku en tienny onks sinne menos ees ketää muuta jol on avaimia. Mut olipa kivat reenit. Mä vaan huomasin taas et kunto loppuu ihan kesken! Alkuu pelattii 15 min futista, tosi hauskaa! Sit otettiin pukkihyppelyitä minuutti, sivuttain toisen ylihyppyi ja ali ryömimisiä minuutti, sit sillee toisen heilatuksia tossa sylissä ja sit vielä lonkanyli toisen heittoja. Sit vapari sparrii. Nyt ei tuntunu kauheen helpolta sparrata.. ja tuli taas voi anteeks! anteeks! muutaman kerran. Mutta ku mä säikähän et jos toista sattuu :/ Varsinki ku Juusol tulos matsi viikon päästä! Mut ehkä mä vaan yliarvioin voimani ;) ei ne satu :)

 Reenien jälkee tein viel leukoja ku mul on tollai apps, minkä avulla mun pitäs saada 6 viikossa 20 leukaa!  Laitoin siihen lähtötasoks 5 leukaa maximiks ja nyt mul on täl hetkel toinen viikko menossa. 3 kertaa viikossa pitää tehä leukoja. Nyt ois ollu ohjelmas 4 - 4 -3 -3 -4. Mut sit Juuso tuli vähän tsemppaamaan viereen ni tein 4-4-3-9-6 Juuso kyl autto vikas sarjas viimeset. Mut suuresti epäilen että neljän viikon päästä menee 20 :D Mut katotaa, ehkä appsi toimii ;)

Jes Nyt töihin santtuun ja sieltä Jaskaan, Tulkaahan jengi viettämään lauantai-iltaa!

tiistai 15. lokakuuta 2013

you´re one step closer, than you were yesterday

Nyt on kyl hyvä fiilis! :)
Eilen aamulla heräsin aikasin ja mentiin pitkästä aikaa Reetan kanssa aamu lenkille tonne pakkaseen. Tehtiin kevyt tunnin mittanen kävelylenkki ja vaihdettiin kuulumiset. Vaik oli pirun kylmä ni kyl oli muuten kiva ilma ja on toi syksynen maisema kauniskin. Sieltä sitten shooto salille ja paini reenit Jeren kanssa oli edessä. Kylhän se taas mua kurmuutti, mut kyl jäi käteenkin paljon juttuja. 
Salilta lähin sit kouluun kuuntelemaan vähän erilaisia luentoja ja sieltä takas salille ja nyrkkeily reeneihin. Oli kyl puhti jo vähän pois, mut onneks oli aika iisit reenit. tekniikkaa, tekniikkaa ja tekniikkaa. Kotona ootti vielä kauhee kasa kouluhommia ja niin, ois ehkä pitäny lukea myös tän päivän enkun kokeeseen.. Mut päätin kattoa vaan salkkarit ja käydä ajoissa nukkumaan :)

Tänää oli koulussa taas tanssiais projektin alotusta, opo palaveria ja niin sitten se enkun koe. Ei se vaan oo mun juttu ei, mut joka tapauksessa aika iisi koulupäivä ja nyt alko sit syysloma, mikä loppuu vasta vajaa 2 vk päästä! :) Perjantaina yks netti tentti vaan ja vähän rästi tehtäviä ;) mut ei tarvi ajella lahti-vieru väliä :)

Olin tosi väsyny ku pääsin himaa, enkä ois jaksanu lähtee reeneihin, mut sit aattelin et kyl mun pitää mennä ku en oo käyny tavallisis reeneis niin pitkää aikaa.. Eka painittii muutama erä lämmittelyä ja ei se menny kovin hyvin, vaik yritin käyttää kaikkea mitä oon Jeren kaa oppinu, mut perkele ku ne tilanteet menee niin nopeesti. Tai sit painit jonkun Rasmuksen kanssa joka vaan on niin perkeleen vahva et vaik ois aikaa tehä jotain ni en mä sitä saa heilutettua yhtään minnekkään! sit otettii välineitä 6 erää ja tuntu et lyönnit ei lähe kyl yhtää hyvin ja sit kun potkittiin ni ne viel huonommin. Sit sparrattii vapari sparria loppuu pikku hanskoilla. Ja ekaa kertaa ehkä ikinä tuntu et se sparri meni ihan hyvin. Mä en pelänny siel kehäs ihan kauheesti ja löin vastaakin vaik iskut osu naamaa :D mikä siis on ollu aika harvinasita mulle :D Toki Juuso aika kevyesti otti mun kans, mut silti jäi hyvä fiilis. Ja sit tuli viel hyvempi fiilis ku Joni sano et oot menny kuukaudes kyl huimasti etee päin. 
Ja se on kyl ihan täysin Micen ansioo ku se on jaksanu käyä mun kans reenaamas, eikä oo menettäny hermoja muhun ikinä vaik en meinais oppia millään. Ja silt oon saanu ihan älyttömän paljon avaramman käsityksen koko vaparii mitä siel voi tehä. Ei se ole nyrkkeilyä ja painia yhdistettynä. Aika paljon kaikkia eri juttui mitä voi tehä.. :)


Eka jakso koulus nyt ohi ja vähän meni nopeesti. Ehkä siihen vaikutti toi outdoor kurssi ku tuntu et koko ajan on jotain reissua melomaan tai kiipeilemään tai jotain :) Mut onneks kyl valitsin sen! Ens jakso onkin sit vähä teoria pitoisempaa.. En tiiä, kyl täs taas tuntuu vähän et pitäs jonnekki oikeelle lomallekkin päästä, vaik ei tää tahti oo nyt onneks läheskään sama ku viime syksynä. Töitä teen nyt paljon vähemmän, enkä reenaa 3 eri lajia kilpailumielessä :D kai sitä vähän fiksuuntuu ku vanhenee ;) tai jotai.

UFG:n huppari, jos haluu super hienoja reeni vaatteita Pit Bullilta tai UFGltä kannattaa käydä kattoos www.rostok.fi


perjantai 20. syyskuuta 2013

Pinnan alla

Valitsin valinnaiseksi koulussa tähän jaksoon outdoor kurssin, enkä suinkaan sen takia että erityisesti nauttisin eräilystä. Lähinnä sen takia että saa uusia kokemuksia ja pääsee itsensä kanssa epämukavuus alueille ja että kai se kehittää itteä sitten ihmisenä :D Keskiviikkona oli lähtö Ahviolle koskimelonta retkelle ja se ahdisti mua etukäteen tosi paljon.. En ois tahtonu yhtään lähteä. Olin edellisen viikon jälkee henkisesti niin poikki ja kaikenlaista hommaa ois enemmän ku kerkeis tekemää ni viettää 3 päivää koskella ei ollu kivin idea.

No kuitenkin huomasin olevani Ahviolla keskiviikko iltana ja torstai aamuna lähettiin ekan kerran veteen. 
Koskikajakit on tosi pikkusia ja ne tuntu aluks tosi kiikkeriltä! Meijät jaettiin reskutus ryhmiin, eli sen ryhmän jäsenten piti pelastaa aina jos omasta ryhmästä joku joka kaatus. Meillä meni eka reissu tosi hyvin, eikä tullu uinteja. Muut ryhmät pääs aika paljonki harjottelemaan kyl reskutusta :D Ylitettiin vähän virran rajoja, harjoiteltiin siis kallistuksia erisuuntiin ja virtojen huomaamista ja niissä toimimista.

Ruokatauon jälkeen palattiin koskeen ja harjoiteltiin kosken melontaa ylöspäin ja nyt alko meijänkin ryhmästä kaatuilemaan. Virta on tosi kova ja se oli tosi rankkaa puuhaa! Lopuksi laskettiin helpompi koski vielä alas pariin kertaam, aallot tuli syliin, mutta hyvin pysyi pystyssä. Tuntu se kyllä jännältä ja seuraavaan laskuun yritin saada lisää vauhtia. Päivän lopuksi en ollut käyny vedessä vielä kertaakaan joten halusin kokeilla eskimopyörähystä apu kajakin kanssa. Mulla oli siis kajakin nokka mun vieressä mistä mun piti ottaa käsillä kiinni ja pyöräyttää itteni ylös.. Noh samantien kun käännyin ympäri en tiennyt mistään enää mitää, en tienny miten päin olin ja mitä mun piti tehä. yritin tunkea päätä vaan pintaakohti, en tajunnu vetää aukkopeitettä pois enkä nostaa itteäni käsillä ylös. lopulta kuulin Elsin ohjeet ja sitten sain nostettua itteni ylös sieltä.



Mentii takas nukkumamestoille ja mua alko pelottaa tosi paljon seuraava päivä et miten mä selviän jos mä kaatuankin. Jos mä en saanu tollasessa suunnitellussa tilanteessa tyynessä vedessä pidettyä päätä kasassa sen verran et pääsen ylös ni miten sit koskessa?! Ja mun aukkopeite oli viel tosi tiukka, melkeen kaikilla se lähti itestää pois heti ku kaatus mut mulla se oli tiukassa. Illalla sauna ja ruoka teki kyl hyvää. olipa kiva olla vähä retkeilemässä :)

Noniin, sitten oli seuraava aamu ja kanootit kannettava taas koskeen.. Lähettiin heti laskemaan vaikeampaa koskea toisesta reunasta. Siellä tuli tosi isoja aaltoja, mitkä siis ylitti mut kokonaan mut pysyin pystyssä ihan hyvin. Oli kivaa ja jännää mut pelkäsin tosissaa sitä kaatumista.

Uusiks ylös ja nyt piti laskea vasemmalta puolelta koskea, jossa oli isoja möhöjä. Piti muistaa laittaa melä pystysuunnassa veteen ennen möhöä, kallistaa virranreunoissa. pitää paino edessä, jatkaa melomista kuohujen jälkeen, väistää kiviä, ei meloa liikaa mut stoppariin pitää mennä vauhdilla jne.. yritin miettiä näitä ku lähin laskemaan.. Eka Möhö oli vastassa! Hirmu iso aalto! Tipuin tosi syv'lle kuoppaan! "Mela pystyyn, kohtaa kaikki koskessa rakkaudella, eli mene niitä kohti" muistin! JES! pääsin sen ohi! JES HUH! mutta mitäs sitten tulee uusi aalto ja kaataa mut.. 

Mä valun pääalaspäin koskessa kovaavauhtia, yritän saada päätä pintaan, ei se nouse! Yritän ja yritän! Tarvin happea! pää kolahtaa kiveen. Tahon happea! paniikki iskee. en pääse pois! Muistan et ainiin mä oon kiinni aukko peitteessä. Iida sun on pakko rauhottua et pääset pois! Rauhotu, sukella jalkoja kohti ja revi se aukkopeite pois. Saan kiinni siitä peitteestä ja revin ja revin mut ei se irtoa.. Lopulta saan revittyä sen irti ja pääsen pintaa. Oon valunu jo koko kosken alas ja heti ku pääsen pintaa alan itkeä ja vähäsen hyperventiloida.. Se oli tosi pelottavaa ja ahistavaa. Sitten mut tullaan pelastamaan ja pääsen takas kajakkiin. On tosi kylmä ja sydän hakkaa aika paljon siitä tilanteesta. Jokainen saa päättää hetken mitä tekee ennen ku lähetään pois ja mä päätän että tahon laskea uudestaan. Pelkään ylhäällä vielä enemmän ku ekalla kerralla ja ku eka aalto lähestyy yritän keskittyä, Pääsen läpäisemään aallon just oikeesta kohasta ja kajakin pidettyä suorassa, kuitenkin virta vetäsee mun melan kajakin alle ja oon taas pääalaspäin vedessä. Sama paniikki, saan toimittua nopeemmin mut itku tulee silti. Pääsen laskemaan kosken uiden ja kivet kolisee jalkoihin koko ajan.


Mut NIIN SIISTIÄ JA KIVAA! voi että miten jännittävää. Tiesin et toi tulee olee hankalaa. En pidä vedestä elementtinä yhtään, omistan ahtaanpaikan kammon ja olen tässä jonkun aikaa saanu paniikkikohtauksia kaikenlaisissa tilanteissa.. Oon siis niin perkeleen ylpeä et selvisin tosta!

perjantai 30. elokuuta 2013

Praha, Prague - upea kaupunki!

Prahan 4 päivän kaupunkiloma Iida&Pinja

Lauantai yönä töitten jälkeen lähdettiin lentokentälle, arlandassa 3 tunnin pysähdys ja sieltä prahaan. Norwegian hoiti kyydityksen, ja pelkäsin paljon, mutta en kiljunut tai itkenyt koneessa!

Oltiin illala Prahan lentokentällä ja otettiin lentokentän edestä taksi. (virhe! vaikka siinä lukee taksi ja se on keltainen, prahassa voi käyttää vaan AAA koodilla merkittyjä fairplay takseja) Noh, mutta päästiin hotellillemme, Hotel Kampalle, joka sijaitsi joen toisella puolella vanhasta kaupungista. Tosi siisti, mukava henkilökunta ja hyvällä sijainnilla oleva hotelli! 
Maanantaina lähettiin sitten kävelemään vanhaan kaupunkiin 
Vltava Joki ylitettiin Kaarlen sillalta, joka oli täynnä turistilaumoja ihmettelemässä upeaa koristeellista siltaa ja monia katutaiteilijoita sillan varrella. Ylityksen jälkeen heti alkoi vanhankaupungin vilinä, käveltiin ja ihmeteltiin ja pysähdyttiin kahville, yhteen sadoista kahviloista matkanvarrella.
Minttuteitten jälkeen jatkettiin matkaa ja tultiin ihan vahingossa vanhankaupungin keskusaukiolle (Staromestské námestí) Ja Pinja sanoi että hei, tässähän on tää sun ystävän suosittelema nähtävyys, nimittäin Prahan raatihuoneen 1410 vuonna rakennettu astronominen kello. Vitsi se oli kyllä hieno, käytiin siellä ylhäällä tornissa mistä näki koko Prahan, ihan joka puolelle.


Löydettiin myös Palladium kauppakeskus, jossa oli yli 200 liikettä.. Tuli sitten vähän shoppailtua.. mm. 150e bikinit?! No joo on se kiva tuntea hetki ittensä rikkaaks, sikshän varmaa töitä tehää että niitä rahoja 
 voi käyttääkkin? :D 



Illalla kun käveltiin hotellille takasin nähtiin Vltavajoessa iso joutsen parvi, niitä oli ainakin 50. Ihan epätodellisen tuntusta oli

Tiistaina lähdettiin Prahan linnaan, joka sijaitsi myös lyhyen kävelymatkan päässä. Linnaan sisälle oli pääsymaksu, mutta päästiin sisään pyhän vituksen katedraaliin, joka oli todella upea!
Sitten lähdettiin taas uuteen kauppakeskukseen shoppailemaan ja etsimään jotain päällepantavaa balettiin, jota päätimme mennä katsomaan. Siellä oli tarjolla niin paljon erilaisia kulttuuri mahdollisuuksia, konsertteja, oopperoita, teattereja ja beletteja että ajattelimme että pitäähän sitä nyt mennä. Ja kumpikaan ei ollut nähnyt ikinä baletti esitystä
Ennen esitystä käytiin absintherie ravintolassa syömässä ensin absintti jäätelöt, jonka jälkeen meillä oli n. 5 minuuttia aikaa ennen kun piti lähteä, joten päätettiin ottaa vielä absinttimojitot ;D

Joutsenlampi baletti.. Sen hienous ei nyt ihan täysin mulle kyllä avautunut ja oli välillä vähän vaikeä ymmärtää mitä siinä tapahtuu. Alku esitys meni lähinnä siihen kun tuijotin miespuolisten tanssijoiden pakaroita niissä valkosissa sukkahousuissa. On se oudon näköstä.. Mutta ilmeisesti siinä oli rakkaustarina, jossa vielä onnellinen loppu :)







Yöllä lähdettiin piknikille vielä Vltavan rannalle. Sillon kyllä vähän jännitti kun ihme hulluja alko pyörimään siinä. 


Mitä ihmettä! SItten olikin jo keskiviikko ja illalla pitäs lähteä kotiin.. Hmph. Kierreltiin taas vaan ja ihmeteltiin sitä kaunista kaupunkia.
Sitten meillä oli tunti aikaa ennen kun piti lähteä lentokentälle, joten aateltiin käydä kampaajalla vähän tasoittamassa hiuksia. Se oli tosi jännittävää! Se ei puhunu sanaakaan englantia ja tosi erikoista toimintaa :D Ja sitten se vielä leikkas varmaan puolet mun hiuksista pois!! :/ mutta kasvaahan ne..


Mutta aivan mahtava kaupunki! Ihan älyttömän kaunis! Hintataso ruuassa tosi edullinen, olut ravintoloissa maksoi vähemmän kun vesipullo, paljon shoppailumahdollisuuksia ja vähän edullisempi hintataso niissäkin. Suosittelen! 

Kiitos Pinja vielä matkaseurasta!

perjantai 23. elokuuta 2013

syysretki evolla- vaellusta ja melontaa

Syksy on tullut ja koulu jatkuu, meillä se jatku syysretkellä mihin sisältyi vaellus ja melontaosuus. Pakkaus tuotti ongelmia ja vähän ennakkoluuloisin tuntein lähdin reissuun. Oonhan mä pienenä ollut mummin kanssa lapissa vaeltamassa ja mökillä paljonkin, mutta mä vihaan ötököitä, kylmää, märkää ja en pidä vedessä olemisesta.

Aikasin aamulla lähettiin vierumäeltä evolle, jossa meille jaettiin trangiat, sinolit, kartat, kompassit ja erätoverit. Sen jälkeen meidät tiputettiin bussista erilaisiin paikkoihin ja sieltä lähdettiin suunnistamaan ensimmäiselle rastille. Heti alkoi satamaan kun päästiin aloittamaan vaellus..
meijän suunnistusryhmä+Joni. Hetki meni ennen kun tajuttiin edes missä me ollaan.. Ekalle rastille saavuttiin viimeisenä ryhmänä. Toiselle rastille päästiin jo nopeammin, maasto oli märkää ja soista ja polkuja ei ollut kovinkaan paljon. Metsän reunalta otettiin suunta kompassista ja lähdettiin tarpomaan sinne tiheikköön. Rinkka painoi helvetisti, kengät ja vaatteet oli märkiä, oli kuuma ja kylmä ja nälkä. Neljännellä rastilla pidettiin lounastauko
kanapussikeittoa, nam... Onneksi meillä oli makkarat myös ekalle päivälle :)

Matka jatkui ja maasto hankaloitui, siellä keskellä mettää meinas pariin kertaan usko loppua.. Vajaa 10 tuntia kun oltiin tarvottu siellä ilman taukoja oikeastaan ja saavuttiin vikalle rastille ensimmäisinä olin niin onnellinen ja halusin vaan jotain ruokaa ja peseytyä ja saada kuivaa vaatetta päälle. Kunnes tajusin että Vielä pitäs uida joen yli kamojen kanssa nukkumapaikalle.. Luulin että se on vitsi, mikä ei mua naurattanu siinä vaiheessa yhtään. Pojat otti vaatteet pois ja kääri rinkat pressuihin ja lähti veteen. Katoin vierestä ja ajattelin et mä en mene tonne kylmään mutaliejupohjaiseen veteen. Mutta jotenkin sitten heitin vaatteet ja rinkan pressun sisään ja seisoin siellä liejussa. Sanoin et mä en tee tälläsiä juttuja ja sitten lopulta uin sen yli. Huoh! Kengät kuivamaan, erätoverit pystyyn ja pesulle!
Oli kamala nälkä ja alettiin tehdä ruokaa, spagettia.. Mikä sitten näytti tältä..
Kyllä mä ajattelin että tulee helvetin pitkä viikko.. Vielä ei ollut mennyt edes yhtä yötä ja olin ihan hajalla. Mut kylhän mä selviäisin! Eihän siinä muitavaihtoehtoja ollu, pakko oli muuttaa ajattelu tapaa vähän positiivisemmaks.

Mun makuupussi oli ihan liian kylmä näille ilmoille. Olin aivan jäässä aamulla. Aamupuuron ja teen jälkeen fiilis oli kuitenkin paljon parempi ja aurinko paistoi. Otettiin paljon iisimpi tahti vaellukseen, åpidettiin kahvitaukoja järvenrannalla ja mentiin polkuja pitkin, kerättiin mustikoita ja nautittiin ilmasta. Se oli mukavaakin. Perillä taas trangiat tulille, erätoverit pystyyn ja puhtaat vaatteet päälle.
Pystytyskeppejä erätoveriin vuolemassa

Oli upeat maisemat ja fiilis tosi hyvä

Yön olin taas ihan jäässä enkä saanu nukuttua. Ötökät ei mua oikeestaan enää haitanneet :) Käveltiin pienipätkä ja siirryttiin maineimeen, missä oli tiedossa yks juttu mikä mua oli pelottanu koko reissun ajan että se tulee. Wetexit eli kajakilla ympäripyörähdys ja sieltä pintaan nouseminen ja kajaakin kääntö ja takaisin kajakkiin nousu.. Pelotti! Ja päijänteen vesi oli JÄÄkylmää!
Noh mutta tein sen!
Siitä lähettiin melomaan kohti yöpymispaikkaa. Alku oli hankalaa ja tosi raskasta kun ei osannut tekniikkaa vielä. Pikkuhiljaa se siitä helpottui ja päästiin perille. Ilma oli mahtava ja fiilis tosi mahtava!
Ilta oli rentoa hengailua taas hienoissa maisemissa ja nuotiolla iltapalaa tehden ja nauttien Suomen luonnosta.
Yö nukuttiin teltassa ja sain lainaan yhdeltä aikuisopiskelijalta silkkipussin makuupussin sisään ja sain ekaa kertaa vähän nukuttuakin yön aika kun ei ollut ihan niin kylmä.. Aamulla jatkettiin kajakeilla meloen saareen jossa vaihettiin inkkarikanootteihin.
Aluksi oli tosi hauskaa, ihan hyvä keli
Mutta sitten alkoi satamaan ihan kaatamalla ja kaikki oli ihan läpimärkiä!
Mentiin takaisin saareen ja mietittiin missäköhän meidän on tarkoitus yöpyä, että varmaan aika lähellä kun kello alkaa olla jo niin paljon. Sitten selvisi että olemme lähdössä puoli 11 illalla vasta liikkeelle mainiemeen minne oli matkaa tosi paljon! Alko pelottamaan aika paljon, oli tosi kylmä ja märkä ja tuuli ja aallokko oli kova. Otsalamppuja ei sais pitää päällä.. En tienny miten ikimaailmassa selviän siitä. SItten Pinja onneks laittoi mulle tsemppi viestin ja sit päätin et nojoo, selviänhän mä.

vähän pitää aina kiipeillä..

Kanoottejen pakkausta ja merimerkkien ja yösuunnistuksen läpikäyntiä 
Onneks oli täyskuu ja kuunsilta valaisi koko järven!
Kun päästiin kenootteihin pelotti vielä tosi paljon, tuuli oli kova, vettä tuli kokoajan kanootin sisään, oli kylmä ja kanoottia oli tosi vaikea ohjata siinä aallokossa. Sitten tajusin miten hienoa se oli. Keskellä Päijännettä Tähtitaivas päällä, kuunsilta järvellä ja loppumatkasta taivaan valaisi vielä revontulet! Matka ei tuntunut edes niin pitkältä mitä se oli. Yöllä kun päästiin perille laitettiin nopeasti teltat kasaan ja nukkumaan. Yö oli vaan niin kylmä että siitä ei oikein tullut mitään, ja herätyskin oli jo 8 aikaan niin ei siinä aikaa ollut edes nukkua. Ohjelmassa oli enään kamojen kasaan laitto ja kanoottien pesut. loppuaika bussia odotellessa otettiin aurinkoa
Ihan mahtava reissu, Erityisesti oma henkinen pääoma kasvoi valtavasti, uudet kokemukset, hyvä seura, itsensä ylittämiset, rauhoittuminen noissa maisemissa, asennoituminen asioihin ja se että selvisin kaikesta! Ihan huippua! Joka hetki tuolla en noin ajatellut, mutta nyt kyllä olen iloinen joka hetkestä jonka siellä koin

Kyllä silti oli kiva päästä kotiin suihkuun, syömään oikeeta ruokaa ja treenaamaan Micen kanssa.

huippufiilis!
Nyt siis töihin jakamaan sitä :)